Nettles & Slime

Feminism, politics, and all kinds of fucking emotions

Raiskauksen tekopyhät


Tämä teksti käsittelee sitä, miten tekopyhää on yhtäkkiä kiinnostua Suomessa naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta vain, koska sen avulla voidaan puskea muukalaisvihaisia poliittisia päämääriä.

Minut raiskattiin Suomessa viisitoistavuotiaana. Raiskaaja oli kantasuomalainen mies. En kertonut tapauksesta melkein kenellekään, enkä vuosiin edes uskaltanut kutsua tapahtunutta raiskaukseksi, koska syytin siitä itseäni. Jos kuitenkin olisin uskaltanut kertoa tapauksesta perheelleni, saati poliisille, olisiko silloinen pääministeri tiedon mahdollisesti saatuaan kommentoinut asiaa julkisesti?

Kuulkaas kollegani oikeusministeri Johannes Koskinen ja sisäasianministeri Kari Rajamäki. Espoolaisen viisitoistavuotiaan tytön on raiskannut kaksikymmentäjotainvuotias kantasuomalainen mies. Nyt on aika tarkastella suomalaista raiskauslainsäädäntöä ja arvioida kriittisesti valkoisten suomalaisten miesten ihmisoikeuksia ja sitä, voimmeko valtiona toteuttaa niitä näiden rajojen sisällä. Nämä miehethän ovat uhka lapsillemme.

Juha Sipilän lisäksi Ylen mukaan myös poliisi on huolissaan (vain ja ainoastaan valkoisiin, suomalaisiin) naisiin kohdistuvasta ahdistelusta. ”Yle on ollut yhteydessä moneen poliisilähteeseen. Useat poliisit ovat sanoneet olevansa huolissaan naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä, mutta he eivät ole halunneet puhua asiasta julkisesti. ”

Jos nimettöminä pysyttelevät ”poliisilähteet” ovat huolissaan naisten turvallisuudesta, voin kertoa heille taannoisesta perjantai-illastani. Tulin junalla Pasilan asemalla kello yhdeksän aikoihin illalla. Pysäytin kadulla kantasuomalaisen miehen ja kysyin häneltä, mitä seiska-ratikalle on tapahtunut. Eikö se kulje enää? Mies ei vastannut kysymykseeni. Sen sijaan hän kyseli nimeäni ja sitä, missä asun. Hän kysyi, lähdenkö hänen mukaansa bileisiin. Tässä vaiheessa huomasin, että mies on humalassa. Koko suunnan kysyminen kadutti.

Yritin poistua keskustelusta, mutta mies seisoi edessäni ja jatkoi yksityisasioihini tunkeutumista. Lopulta sanoin hänelle hei heit ja lähdin kävelemään rivakasti pois. Mies huusi perääni koko kadun kuullen: Hei mihin sä meet! Tuu takas! Mikä sulle tuli! Älä oo tollanen! Häveten, ja nyt jo hieman paniikissa, bongasin ratikan toisella puolella katua. Kiiruhdin siihen, otin puhelimen esiin ja näppäilin kumppanini numeron. Sydän pamppailen katsoin, kun mies ylitti kadun. Onneksi ratikka lähti liikkeelle. Samalla tajusin, että olin hypännyt ratikkaan ilman, että tiesin mihin se oli menossa.

Seuraavaksi samaan ratikkaan astui humalainen kantasuomalainen mies. Hän kaatui päälleni, jonka jälkeen hän istui taakseni, avasi sihisten oluttölkin, nojasi eteenpäin, otti kulauksen ja röyhtäisi korvaani. Tämän jälkeen ratikkaan astui porukka kantasuomalaismiehiä, jotka juovuksissaan lauloivat koko ratikan kuullen laulua siitä, kuinka ”synnyin maailmaan äitini vitusta”.

Vaikka koko ratikka matka ja sitä edeltänyt kohtaus raivostuttivat minua, tämä oli ahdisteluskaalalla vielä melko laimea perjantai-ilta. En ollut edes yökerhossa tai baarissa, jossa ahdistelua tapahtuu taukoamatta ihan supisuomalaisten Pekkojen ja Mikkojen toimesta. Pääministeri Sipilä ja arvon poliisin ylijohtaja Kolehmainen, voisitteko kenties julkisesti ottaa kantaa näihin kaikkialla läsnä oleviin ahdistelijoihin?

Mielestäni on aiheellista keskustella siitä, miten he uhkaavat kaikkien Suomessa asuvian naisten turvallisuutta. Lisäksi he kylvävät pelkoa ja ahdistusta julkisiin tiloihin. Onko tämäkin käytös ”ehdottomasti tuomittavaa” ja onko ”viranomaisten velvollisuus puuttua tehokkaasti laittomiin ja ei-toivottuihin ilmiöihin”? Tämä suomalaisten miesten naisiin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu on erittäin ei-toivottu ilmiö, mutta ketä se kiinnosti ennen kuin kantasuomalaisten miesten reviirille astui joku kasvoton, rodullistettu ulkomaalainen nuori mies?

Poliisin ylijohtaja Kolehmaisen mukaan ”Poliisi tekee parhaansa että sisäinen turvallisuus pysyy hyvänä” ja keskittää huomionsa vastaanottokeskuksiin. Samalla hän tekee jälleen näkymättömäksi sen, että kantasuomalaiset miehet ahdistelevat ja raiskaavat naisia siinä missä muidenkin maiden miehet. Lisäksi hän oikeuttaa muukalaisvihaa maalaamalla turvapaikanhakijat rodullistetuksi ryhmäksi miehiä, jotka ”tulevat eri kulttuurista” ja joita pitää ”valistaa Suomen pelisäännöistä”.Yle.fi kirjoittaa: ”Kolehmainen näkee oleellisen tärkeänä vastaanottokeskuksissa tehtävän valistustyön. Siellä annetaan tietoa Suomen lainsäädännöstä ja pelisäännöistä. Tehdään selväksi, kuinka täällä halutaan ihmisten elävän.” Kenestä ihmisistä Suomessa Kolehmainen mahtaa puhua?

Suomalaisten, valkoisten naisten turvallisuuden käyttäminen muukalaisvihan pönkittämiseen on kuvottavaa tekopyhyyttä. Sen sijaan että suomalaiset miespoliitikot pitävät kriisikokouksia koskien raiskauslainsäädäntöä, koska se hetkellisesti ajaa heidän poliittisia päämääriään, he voisivat kriittisesti tarkastella koko miesvaltaista yhteiskuntaamme ja siihen sisältyvää raiskauskulttuuria.

Raiskauskulttuuri normalisoi seksuaalista väkivaltaa esineellistämällä naisia ja naiseutta, vähättelemällä sukupuolistunutta väkivaltaa ja syyllistämällä sen uhreja. Raiskauskulttuuri näkyy kaikessa popkulttuurista kotikontuni Vaasankadun seksikauppojen hyperseksualisoituihin näyteikkunoihin. Minun ei tarvitse kuin kävellä ovestani ulos ja muistan, missä naiseuden paikka on yhteiskunnassamme: esillä, otettavissa, kourittavissa.

Raiskauskulttuurin lisäksi miesvaltaista yhteiskuntaamme ilmentää myös se, että Sipilän kriisikokouksessa, jossa käytiin läpi, onko Suomen raiskauslainsäädäntö ajan tasalla, oli paikalla vain kantasuomalaisia cismiehiä, eli heitä, jotka kokevat oletetun identiteettinsä takia vähiten ahdistelua ja nauttivat eniten valtaa yhteiskunnassamme. Koska viimeksi he näppäilivät kumppaninsa numeron paniikissa kännykkäänsä, jotta voivat karkottaa ahdistelijoitansa olemalla muka puhelimessa?

Suomalaiset valkoiset miehet eivät ole tasa-arvon asialla, jos he käyttävät suomalaisten valkoisten naisten turvallisuutta rasistisena lyömäaseena turvapaikanhakijoita kohtaan. Tiedoksi heille: Suomessa naisiin kohdistuu seksuaalista väkivaltaa päivittäin. Erittäin harvoin raiskaaja on naiselle tuiki tuntematon henkilö. Suomessa kaikki naiset kokevat päivittäin seksuaalista ahdistelua sekä netissä että julkisessa tilassa. Poliisin tietoon tapauksista tulee vain murto-osa. Kuinka moni teistä haluaisi kertoa julkisuudessa, tai edes pienen, tutun yleisön edessä, omasta viimeisimmästä seksikokemuksestanne? Entä jos tämä kokemus olisi elämäsi ahdistavin, hämmentävin ja pelottavin tapahtuma?

On paradoksaalista, että ”naisten turvallisuutta” käytetään oikeutuksena muukalaisvihan pönkittämiseen, kun julkisessa keskustelussa naisviha kukoistaa rintarinnan rasismin kanssa. Kuluneella viikolla bloggaaja Emmi Nuorgam nousi julkisuuteen kritisoituaan osuvasti tapaa, jolla Anttilan mainoskuvasto vahvistaa jyrkkää sukupuolierottelua ja täten koko miesvaltaista yhteiskuntaa, joka hyötyy naiseuden ja mieheyden erottelusta ja niiden asettamisesta hierarkiaan. Nuorgam bloggasi siitä, että Anttilan kuvastossa määriteltiin tyttöjen ja poikien leluja vahvasti sukupuolistereotypioita noudattaen. Julkaistuaan blogin Nuorgam joutui vihapuhemyllytyksen keskelle. Kantasuomalaiset valta-asemissa olevat miehet ovat huolissaan naisin kohdistuvasta häirinnästä ulkomaalaisten taholta? Nuorgamille osoitetut naisvihaiset huorittelut ja raiskausuhkaukset olivat kirjoitettu selvällä suomen kielellä.

Suomalaiset valta-asemissa olevat miehet eivät voi pokkana vaatia, että ”valistustyötä” kohdistetaan turvapaikanhakijoihin samalla, kuin esitetään, ettei raiskauskulttuuri ole osana suomalaisen yhteiskunnan ”pelisääntöjä”. Muukalaisvihaa ei nyt, eikä koskaan lietsota minun ”turvallisuuteni” nimissäni.

Share this post: