Nettles & Slime

Feminism, politics, and all kinds of fucking emotions

#GrowingUpBi


#GrowingUpBi trendaa twitterissä ja sateinen sunnuntai antaa tervetulleen tekosyyn levätä Helsinki Pride -viikon toiminnan ja juhlimisen jälkeen. Helsinki Pride on tänä vuonna tuntunut helpommin lähestyttävämmältä kuin ennen. Ympärilläni on upea yhteisö feministejä, ystäviä ja perheenjäseniä, jotka saavat minut tuntemaan oloni mukavaksi ilman, että määrittelevät, kyseenalaistavat ja heijastavat omia elämiään rajoittavia ajatusmalleja minun käytökseeni ja valintoihini. Kukaan ei ole kysynyt minulta, “mikä olen” tai minkälaisiin ihmisiin tunnen vetoa. Kuitenkin, kun luen ihmisten jakamia kokemuksia #GrowingUpBi -häshtägin alla, mieleeni palaa ulkopuolisuuden tunteet, joita olen aikaisempina vuosina tuntenut niin Priden juhlahumun keskellä kuin muissakin lhbtqi tiloissa.

Vaikka olen tiennyt teini-iästä lähtien, että en ole hetero, en ole koskaan pitänyt määritelmästä "bi". Se on tuntunut päälleliimatulta, muiden määritelmältä, lopputulokselta “oletko sä hetero vai lesbo? Ahhh oot biiiii” helpotus, selvishän sekin. Kun vielä alaikäisenä lähdin vanhasta Mamasta naisen kanssa kiihkeille jatkoille erottuani juuri ensimmäisestä poikaystävästäni, kuulin ympäriltäni: Oletko sä nyt lesbo? Ja ystäviltäni futisjengissäni: Oletko säkin nyt lesbo?

Kun seurustelin seuraavan kerran naisen kanssa, kuulin lesboystäväporukassani jatkuvasti kommentteja siitä, ”miten oksettavaa munan imeminen on” ja ”kuinka sä voit olla miesten kanssa, hyi vittu”, ”kohta kuitenkin taas meet miesten luo”. Nämä kommentit paljastavat, että solidaarisuus lhbtqi-yhteisössä saattaa jäädä pintapuoleiseksi Pride-päivän rakkaushehkutukseksi. Kommentit, joiden tarkoitus on parjata cismiehiä ja minua, koska tunnen vetoa myös heihin, uudelleentuottavatkin cisseksismiä ja ovat transfobisia, koska kaikki, joilla on “munat” eivät ole miehiä ja voivat olla lesboja.

Kun kaksikymmentäkaksi vuotiaana loin ensimmäisen Qruiser-tilini, valitsin silloin tarjolla olevista vaihtoehdoista queer bi:n sijaan. Queer tuntui paremmalta kun bi, mutta mielessäni epäröin: olenko tarpeeksi queer? Kun seurustelin samaa sukupuolta olevan kanssa, minut määriteltiin tyttöystävän seurassa lesboksi ja se oli helpotus, koska sovin selkeään määritelmään, jota ei tarvinnut selitellä. Yhteenkuuluvuuden tunteeni lhbtqi-yhteisöön onkin aina tuntunut olevan sidoksissa siihen, onko minulla juuri silloin ollut suhde, jonka voi heti tulkita heteronormista poikkeavaksi.

Biseksuaalisuutta kohtaan kohdistuu epäluuloja joka suunnalta, tai ainakin vastakohtien määrittelemässä yhteiskunnasta, niin sanotusti "kummaltakin puolelta". Muiden tarve kysyä ja määritellä on vahingollista ja ulossulkevaa. Seksuaalisuus ei ole kaikille yksi(tai kaksi)oikoista, mutta usein meille ei anneta tilaa rauhassa tutustua omaan seksuaalisuuteemme. Vaikka bi kantaa vieläkin vahingollista bi-nääriä, eikä siten kuvaa halujeni ja ihastumisteni kirjoa, olen fiilistellyt sitä poliittisena positiona siitä asti kuin kuulin termin bifobia. Ymmärsin, että kokemani tunteet oli joku jo sanallistanut, enkä ollut yksin niiden kanssa.

Aiemmin etäännytin itseäni termistä bi, koska uskoin itsekin, että bi on epämääräinen ja epäuskottava identiteettinä. (Pääosin) femme binä koen, että minut nähdään yleensä seksismin ja bifobian kautta epäluotettavana ei-tarpeeksi-lesbona, jolla on ”vain vaihe”, ja joiden samaa sukupuolta olevien kanssa olevat suhteet ovat heteromiesten seksuaalisten fantasioiden täyttämistä.

Sisäistetystä bifobiasta eroon pääseminen on kohdallani tapahtunut samaan aikaan, kun olen etsinyt kieltä, jolla sanallistaa myös anti-femme/femininity vihamielisyyttä. Kun luin Julia Seranon Whipping Girl: A Transsexual Woman on Sexism and the Scapegoating of Femininity (2007), ymmärsin, miten syvästi olin sisäistänyt bifobian lisäksi myös patriarkaatin hierarkian, jossa kaikki feminiinisyyteen tai ’naiseuteen’ liitettävä on teennäistä, turhamaista ja vähempiarvoista kuin maskuliinisuuteen liitettävät asiat.

Joidenkin feministien mielestä tämä voi kuulostaa triviaalilta oivallukselta, mutta kohdallani se auttoi hahmottamaan analyysiä vallasta ja kontrollista, joka on ulottuu kaksijakoista sukupuolijärjestelmää pidemmälle: eli kyse ei ole siitä, että ”miehet” sortavat ”naisia” vaan siitä, että kaikki, joka liitetään millään tavalla feminiinisyyteen on heikkoa, huonoa ja usein rangaistavaa (esim. jos pieni lapsi, jota vanhemmat pitävät ”poikana”, käyttäytyy ”tyttömäisesti” sitä pidetään paljon pahempana, kuin jos ”tyttölapsi” onkin ”poikatyttömäinen” jne.).

Sisäistetty anti-femme ajattelu on myös usein estänyt minua tuntemasta itseäni näkyväksi
lhbtqi-tiloissa ja yhteisöissä. Tällä viikolla törmäsin Joy Youngin runoon, ”The Queer Hokey Pokey”, jossa hän kuvailee sitä, miten hänen femme ystävänsä leikkautti hiuksensa, jotta hänet voisi heti lukea queeriksi. Joy Young lausuu:

My femme friend finally got herself a queer haircut. You know the one where you have a half girl haircut with one section shaved, taking one foot out of heteronormativity like you’re doing the queer hokey pokey. Trying to turn everyone else around.

It made her happy and we knew it. We applauded her. She beamed about it. Her hair: her own queer Bat Signal in the sky announcing her lesbian arrival.

Ajoin itsekin viime kesänä puolet hiuksistani ”alakalju” siiliksi. Ajattelin, että vaikka vierelläni kulkee tällä hetkellä hetero cismies, ehkei minun tarvitse julistaa queer yhteenkuuluvuuttani niin aktiivisesti, jos sen voi tunnistaa päältäpäin. Alakaljun kasvattaminen pois oli koko talven kestävä vittumainen pinnishow, joka jatkuu edelleen.

Sen sijaan Helsinki Pridessä tänä vuonna on ollut rento fiilis, johon on ollut helppo mennä mukaan. Eilen Helsinki Pride kulkueen feministiblokissa huusimme tasa-arvon, translain ja feminismin puolesta, ja rasismia, seksismiä ja homofobiaa vastaan. Puistojuhlassa suutelin kumppaniani, vaikka ennen olisin ollut huolissani, että nyt minut luetaan väärin heteroksi enkä kuulukaan joukkoon. Väkisin lokeroimisesta ja määrittelemisestä on päästävä ensin eroon ns. “omiemme” joukossamme, jos haluamme aidosti olla keskenämme solidaarisuudessa ja vastustaa väkivaltaista hetero- ja cisnormatiivisuutta.

Helsinki Pride kulkue

Share this post: